En aina jaksa ymmärtää itseäni. Mitä ihmettä oikein elämältä odotan? Minulla on ihan täysjärkinen mies joka ei hakkaa eikä yliannostele alkoholia. Ihan ihmisen oloiset muksut. Taloudellisesti tilanne on vähintäänkin tyydyttävällä tasolla eikä mistään ole puutetta. Olen alkanut seurustelemaan mieheni kanssa jo hyvin nuorena ja meillä on pitkä historia. Ja minä tiedän, että suhteessa on hyvät hetket ja aallonpohjat. Mitä ihmettä siis odotan? Mieheni ei kohtele minua niinkuin haluaisin itseäni kohdeltavan, mutta toisaalta tämä on kelvannut minulle aina ennen. Mikä on muuttunut? Miksi en osaa olla tyytyväinen?

Onko lasten saaminen tehnyt minusta itsekkäämmän? Voiko tosiaan olla niin, että kun olen 24h vastuussa kahdesta pienestä ihmisestä jotka luottavat täysin minun kaikkivoipaisuuteeni, olen alkanut uskomaan siihen itsekin. Ja samalla arvostamaan omaa hyvinvointiani eritavoin kuin aikaisemmin. Tunnen olevani itsenäisempi kuin koskaan ennen. En tahdo olla poljettavana. En halua esittää tyytyväistä kun en ole. Voin todella sanoa, että huolehdin ulkonäöstäni itseni takia. Miehen mielipide ei tällä hetkellä voisi vähempää kiinnostaa. Lasten ehdoton rakkaus on saanut minut rakastamaan itseäni.

Vai voisiko kyse olla siitä, että mittani vain on täyttynyt? Liian monta ilkeää sanaa ja nöyryytystä. Liian monta kertaa omien tarpeiden sysääminen syrjään toisen mielihyvän tieltä. Ainakin huomaan että en enää jousta vaan pistän hanttiin kun tunnen oikeuksiani poljettavan. Tämä johtaa toki välittömästi räjähdykseen, mutta sydämeni on kovettunut ja kohtaan huudon tyhjin katsein. Ja jokaisen iskun jälkeen olen valmiimpi poistumaan taakseni katsomatta.

Janoan itsenäistä elämää. Haluaisin olla vastuussa vain itselleni ilman tilivelvollisuutta toiselle. Keskittyä vain omiin tarpeisiini heti kun lasten hyvinvoinnista on huolehdittu. Mutta onko minun mahdollista saavuttaa tätä nykyisessä suhteessani. Onko ainoa vaihtoehto lähteä?
Ja toisaalta, mitä minulle jää jos lähden. Avioero ei ikinä ole helppo, varsinkaan jos se romuttaa  jätetyn puolison elämän peruspilarit. Taloudellinen tilanteeni heikkenee huomattavasti, vaikka sossun luukulle ei tarvitsekkaan välittömästi nöyrtyä. Yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat katoavat savuna ilmaan. Hinta tuntuu korkealta, mutta toisaalta, minkä arvoinen on henkinen hyvinvointi?

- - - -

Tänään sanoin sen ensimmäistä kertaa ääneen. Kerroin parhaalle ystävälleni ajatuksistani, tunteistani ja niiden puutteesta. Hän on ollut olkapääni aiemminkin, joten tilanne ei tullut yllätyksenä. Minulle sen sijaan tuli yllätyksenä se, kuinka ehdoton ystäväni oli. Hänen mielestään kyseessä oli vain hetkellinen päähänpisto, että olen tekemässä elämäni suurinta virhettä.

Tuntuu että tukehdun. Ystäväni vakuuttaa että opin tulemaan toimeen vähemmällä hapella.