Meidän suhteessamme mies on aina ollut se aloitteellinen osapuoli. Hän piiritti minua viikkokaupalla, pyysi treffeille ja soitteli. Hän halusi minun muuttavan luokseen, antoi käyttöoikeuden tiliinsä, kosi. Taivutteli hankkimaan lapsia kanssaan.

Näin äkkiseltään luulisi, että tällaisia asioita tehdään vakaasta harkinnasta. Punnitaan mielessä että onko tämä tosiaan se henkilö, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni?


Eräänä päivänä ei kovinkaan kauan sitten satuin kysymään mieheltäni, että miksi hän alunperin ihastui minuun?

Mies: "Sä olit sellainen söpö pakkaus"
Jessamine: "Mutta mikä sai sinut rakastumaan?"
M: "No, kun sä olet tollainen"

J: "Sano vähän tarkemmin, haluaisin tietää mikä minussa sinut sytytti"
M: "Sulla on kiva peppu"

J: "Ääh... Tarkoitin nyt luonteenpiirteitä"
M: "Mustä sä olet söpö"

J: "Rakastaisitko minua silti vaikka lihoisin 50kg ja kasvattaisin viikset?"
M: "Et tekisi sellaista"

J: "Yritätkö sanoa, että vain ulkonäöllä on merkitystä?"
M: "No en, olethan sä joskus ihan fiksukin"

J: "Jaahas, tykkäät minusta siis siksi, että olen mielestäsi söpö ja sopivan fiksu. Entä kun rupsahdan ja saan dementian jääkö jäljelle mitään mikä sinua miellyttää?"
M: "Sulla on hyvät geenit, et sä niin nopeasti rupsahda"


Mies lähti hakemaan kahvia ja pyysin että hän tuo minulle samalla. Mies huikkaa hetken päästä keittiöstä: "tuliko sulle maitoa tai sokeria?"

15 vuoden yhteisen elämän (ja suunnilleen 5000 kahvikupillisen) jälkeen tälläinen kysymys saa todella miettimään toisen motiiveja.

- - -
Kommenttilaatikossa marv kysyy vitsailiko mieheni? I wish...
Ja listaanpa tähän nyt ihan vaan huvikseni muitakin asioita, mitä mieheni ei pystyisi minusta kysyttäessä kertomaan: Toista nimeäni, äidin tyttönimeä, kengännumeroani, vaatekokoani, syntymäpäivääni, lempiruokaani, inhokki juomaani, musiikkimakuani, suosikki bändejäni, veriryhmääni, allergioitani, lapsuuden ystäviäni, mikä minusta piti tulla isona tai sitä, ovatko isovanhempani elossa.