Muutin kotoa pois aika nuorena, 17 vuotiaana. Suoraan yhteiseen pikku asuntoon pari vuotta vanhemman poikaystäväni kanssa, joka myös muutti ensimmäiseen omaan kotiin.

Kun vanhempien kontrolli katosi, selvisi että pojalla oli paha alkoholi ongelma. Alkuun viinaa piti saada viikonloppuisin ja kohta jo arki-iltaisinkin. Minä opiskelin täysipäiväisesti mutta poika kävi töissä. Pikkuhiljaa alkoi tulla sairaslomapäiviä joka antoi pojalle lisää aikaa juomiselle ja tästä taas seurasi lisää sairaslomaa. Kaikki rahat menivät pian viinaan ja lisää poika lainasi kavereilta. Hän oli myös hirvittävän mustasukkainen ja kännissä tuo mustasukkaisuus oli aivan sairaanloista. Poika uhkaili usein väkivallalla jos pettäisin häntä ja hän tuntui vakaasti uskovan kaikkien naisten pettävän puolisoitaan aina tilaisuuden tullen.

Oli alusta asti päivänselvää, ettei suhteemme tulisi toimimaan, mutta minulla oli kova tarve osoittaa miten hyvin pärjäsin ja sinnittelin kulississani ihan liian pitkään. Tajusin lähteä vasta kun olimme olleet viettämässä kesäiltaa eräällä pienellä saarella. Lisäksemme siellä oli vain pari vanhempaa pariskuntaa. Menin käymään puskapissalla, mutta istahdin hetkeksi laiturille ihailemaan auringonlaskua ennenkuin palasin nuotiolle. Pian näin pojan juoksevan minua kohti. Hän potkaisi suoraan naamaani ja kysyi sitten kenen kanssa olin ollut panemassa.

Seuraavana päivänä muutin takaisin kotiin. Ja vaikka jouduinkin nielemään ylpeyteni oli siitä suhteesta loppujen lopuksi helppo lähteä. Vieläkään ei tarvitse kuin nostaa sormi leualle ja ihon alla tuntuva kuoppa kyllä kertoo miksi lähdin.


Tunsin jo silloin nykyisen mieheni, koska liikuimme osin samassa kaveripiirissä. Ihailin hänen avoimuuttaan ja itsevarmuuttaan. Tuntui, ettei mikään olisi tälle miehelle mahdotonta ja mikä parasta – ei mitään viitteitä alkoholiongelmista tai väkivaltaisuudesta. Aloitimme seurustelun aivan liian pian. En todellakaan ollut selvinnyt edellisestä suhteesta saamistani henkisistä naarmuista ja itsetuntoni oli aivan pohjalukemissa. Mies ei ikinä kysellyt mitään pojasta tai sitä miten asian koin ja vaihtoi puheenaihetta jos minä siitä jotain sanoin. Silloin ajattelin, että hän ei halua kuulla asiasta, koska se olisi tuskallista myös hänelle. Nyt jälkiviisaana voin sanoa, että miestä ei vaan kiinnostanut. Hänen mielestään vahva ihminen ei menneitä murehdi.

Mutta minä en ollut vahva ja käsittelemättöminä nämä tunteen purkautuivat syvänä vihana poikaa kohtaan.  Silloin tuntui siltä, että hän oli tuhonnut elämäni parhaan ajan. Ja miehen näin tietysti sankarina. Tunsin kauhukseni mielihyvää vielä vuosien päästä, kun kuulin pojan kuolleen.

Suurin menetykseni suhteessa pojan kanssa olivat kuitenkin ystäväni, joita en tietenkään ollut saanut tavata. Myöskään mies ei perustanut heistä, ituhipeistä ja punkkareista. Vietimme aikaa vain hänen kavereidensa kanssa, jotka olivat luonnollisesti paljon fiksumpia ja parempia ihmisiä kuin minun sekalainen joukkoni. Mies sulautti minut taidokkaasti omaan muottiinsa. Teki peikkotytöstä edustusrouvan. Vaivattomasti.

Miehellä on laaja ystäväpiiri, hän on arvostettu ja menestynyt. Pitkään nautin hänen sädekehänsä paisteesta ja tein kaikkeni jotta olisin hänen vertaisensa. Tiukka esimies nousujohteisessa uraputkessa. Kova ja erehtymätön. Tämä rooli istui minussa niin tiukassa, että tarvittiin äitiysloma ja hoitovapaa ennenkuin tajusin että olen täysin itseni vastakohta. Hoitovapaan jälkeen yritin palata entiseen työhöni, mutta arvomaailmani ei enää sopinutkaan yhteen ison pörssiyhtiön kanssa. Irtisanouduin ilman ennakkovaroitusta tai mitään suunnitelmaa siitä, mitä aikoisin jatkossa tehdä. En muista koska olisin viimeksi tuntenut oloni niin hyväksi.


- - - -

Siirrän pihalla hiekkasäkkejä. Ne painavat 40kg kappaleelta ja joudun hakemaan jokaisen kohdalla pitkään otetta, jotta saan ne ylös rikkomatta selkääni. Mies ei osallistu koska hänen toinen kätensä on kipeä. Hän puhisee kärsimättömänä vieressä kun ährään niin hitaasti. Lopulta kyllästyn miehen kuittailuun ja tiuskaisen takaisin: "Tajuatko ollenkaan, että nämä painavat melkein saman kuin minä? Nostaisitko itse tuosta vaan yli 75 kiloisen säkin? Olisi samassa suhteessa painoon". Mies vastaa: "Älä aina valita!"

Mieskään ei pysty muuttamaan kaikkea. Edes fysiikan lakeja.