Tuntuu kuin olisi vankina omassa elämässään: puitteet ovat ulkopuolisten silmissä varsin hyvässä mallissa. On älykäs ja hyvin toimeentuleva mies, oma yritys, pienet lapset, kaunis talo... Mitä puuttuu? Ei mitään! sanot...

Olen ollut kuin ajopuuna elämänvirrassa. Asiat ovat vain tapahtuneet, olen tarttunut mistä kiinni olen saanut ja antanut joen viedä. Olenko tehnyt ikinä yhtään omaa päätöstä? Ottanut yhtään riskiä? Toteuttanut yhtään unelmaa?

Elämä liukuu eteenpäin omaa uraansa ja kokoajan tunnen olevani kauempana omasta persoonastani. Elän jonkun muun elämää eikä se tunnu omalta. Vuodet vierivät ja päässä takoo yhä kovempaa vain yksi ajatus: olisiko jo aika ottaa vähän vastuuta? Joko on liian myöhäistä?