Miksi nämä ajatukset tuntuvat minusta lähes rikollisilta? Niinkuin tilanteeni olisi itseaiheutettu ja mies vain viaton sivustakatsoja. Omituista kyllä, pystyn selittämään tämän ihan loogisesti. Valitettavasti...

Ei tällaiseen ruuvipenkkiin joudu suoraan pystymetsästä vaan se kehittyy pikkuhiljaa. Asia kerrallan pikkujutuista, joiden merkityksen tajuaa vasta kun on myöhäistä. Tunnen syyllisyyttä kun olen antanut tilanteen ajautua nykyiseen malliinsa. Voin toki puolustautua sillä, että nuorempana en tajunnut asioiden yhteyksiä, että mies huomioi minua paremmin silloin kun olimme kahdestaan, etten voinut uskoa hänen sysäävän kaikkea vastuuta kodista, lapsista ja suhteestamme minulle ja että pahimpina hetkinä olin liian väsynyt puolustautumaan. Mutta tämä kaikki tuntuu kuitenkin vain selittelyltä. Minä olen antanut tehdä tämän itselleni. Minä olen viimekädessä vastuussa.

Sillä mies on vain sellainen kuin hän ilmeisesti on aina ollut. Tehnyt elämästään itselleen mukavan. Ja minä olen antanut.

Miehellä oli takanaan muutama pidempi seurustelusuhde. Hän oli jopa ollut kihloissa ennenkuin tapasimme. Sitten hän huomasi ystäväpiirissään sopivan paketin: ukonäköä, älyä, nöyryyttä ja kunnianhimoa mukavana sekoituksena. Tyttö vielä vapautui seurustelusuhteestaan juuri sopivasti ja oli helposti korjattavissa talteen. Jonkinverran vaati hiomista, että tytöstä sai karsittua turhat rönsyt, kuten kiinnostuksen taiteen tekemiseen ja suunnattua energian oikeisiin kohteeseen, eli miehen hyvinvoinnista huolehtimiseen ja kaupalliseen uraan. Kärsivällisellä työstämisellä tyttö kuitenkin mukautui valittuun kaavaan ja kuuden vuoden jälkeen mies oli tyytyväinen lopputulokseen ja kosi tyttöä. Seuraava vaihe olikin jo hankalampi, kun tyttö piti saada suostumaan äidiksi. Sopivalla vakuuttelulla sekin kuitenkin onnistui ja lopulta 2 vuotta kihlauksen jälkeen tyttö oli turvallisesti raskaana ja häätkin saatiin vihdoin järjestettyä. Sitten mies saikin taas täysipainoisesti keskittyä omaan uraansa kun elämän muuta asiat olivat kunnossa. Hänellä oli nyt elämässään kaikki mitä hän oli toivonut: kaksi suloista lasta ja vaimo heistä, miehestä sekä kodista huolehtimassa. Joskus miestä toki harmittaa, kun vaimo ei saa lapsia pidettyä kurissa tai jos hän on muuten laiminlyönyt tehtäviään, antanut vaikkapa ruohon kasvaa liian pitkäksi. Sopivalla äänenpainolla vaimon saa kuitenkin takaisin ruotuun ja jos kovasti pännii niin hyvän mielen saa palaamaan masturboimalla itseään vaimoon. Asiat ovat niin loistavasti, ettei miehelle tulisi mieleenkään niitä muuttaa. Miksipä toimivaa konseptia pitäisi korjata.

Kun ajattelee asiaa hänen näkökulmaltaan, niin missä on se suuri rikos mihin mies on syyllistynyt? Millä perusteella olen oikeutettu tuhoamaan hänen elämänsä pilarit? Hänhän on vain toiminut sen mukaan minkä itselleen parhaaksi näkee.

Millainen hirviö tuhoaa toisen vaivalla toteuttaman unelman?