Tätä tilannetta olen miettinyt ja pähkännyt. Valmistautanut itseäni. Ja nyt kun se on edessä olen täysin neuvoton. Yllätän itseni päättämättömyydelläni.

Miehen uhkavaatimuksen jälkeen soitin ystävälleni ja kerroin tilanteen. Välittömästi luurista alkoi tulvia neuvoja, kuinka saan miehen pään kääntymään ja avioliittoni pelastettua. Miten miehistä egoa pitää pönkittää vaikka vähän kyyneliä tirauttamalla ja vannomalla ikuista rakkautta. Pitää anella miestä ymmärtämään kuinka hyvin meillä asiat olivat aikaisemmin ja kuinka haluan sen takaisin. Luennon jälkeen en enää kyennyt sanomaan, että itsasiassa minä haluan erota ja mies haluaa minun jäävän. Kiitin ja suljin puhelimen.

Minulla on tämä sairaus jonka vuoksi olen jatkuvassa seurannassa. Laskeneeseen hoitomotivaatioon liittyen kävin sairaanhoitajan juttusilla. Edellisellä kerralla keskustellessamme kerroin että on ryppyjä rakkaudessa. Eilen oli taas keskusteluaika ja hoitomotivaation sijaan päädyimme puhumaan yksinomaan suhteeni tilasta. Ja jälleen sain kasoittain neuvoja mitä tehdä suhteen parantamiseksi. Lisäksi sain ajan lääkärille masennuslääkereseptiä varten.


Olen täysin hukassa. Tuntuu taas siltä että kaikki paha on vain pääni sisällä. Sairaanhoitaja oli sitä mieltä, että meillä on hyvät edellytyksen saada suhde kuntoon. Mutta entäpä jos esteenä olenkin minä itse? Jos minä en haluakkaan suhdetta kuntoon? Vaikka mies tosiaan tekisi parhaansa, en pysty lupaamaan että pystyisin häntä enää rakastamaan.

En tiedä, en tiedä...