Miehen käytöksessä ehkä eniten nyppii se, että säännöt ovat erilaiset hänelle ja minulle. Toki ymmärrän että tämä johtuu ihan siitä samasta syystä kuin oudot tilanteet meillä muutenkin: miehen kyvyttömydestä nähdä asiat minun kannaltani. Silti se pännii.

Kuopus herää aamulla itsekseen ja aloittaa leikit heti noustuaan. Sillä sekunnilla kun pitää pukeutua hän kuitenkin muuttuu lähinnä ektoplasmaa muistuttavaksi kitiseväksi ja valittavaksi möykyksi. "Väsyttää, sattuu, mun jalka on poikki". Minä en suostu häntä pukemaan enkä edes auta, ennenkuin vikinä loppuu. Yleensä taktikoin tekemällä pukemisesta kisan tai sovin että molemmat ipanat saavat vaikka lennätystä kun vaatteet on päällä. Joinain aamuina henkien taistelu kestää vain hetken, joskus menee puolikin tuntia ennenkuin kuopus on vaatteissa. Alkusyksystä myös esikoinen kokeili samaa. Silloin tilanne katkesi kun kerran kannoin esikoisen nakuna autoon ja ajoin päiväkotiin...

Joka tapauksessa aamut syövät hermoja. Ja tilannetta ei ole lainkaan helpottanut se, että jos minä menetän malttini niin mies tulee vielä viereen huutamaan minulle, kun minä pidän niin kovaa meteliä ettei hän saa suljettujen ovien takana nukuttua.

Päiväkodissa tarjoiltiin tällä viikolla isille isänpäivä-aamukahvit. Minä kiinnitin kutsun jääkaapin oveen ja varasin ajan miehen kalenteriin, muistutuksella. Ja mies vei kuin veikin muksut yksin päiväkotiin ensimmäistä kertaa ikinä.

Aamu oli aika... no, tällainen. Minä olin laittanut eteiseen muksujen ulkovaatteet kahteen pinoon lattialle valmiiksi. Selvästi toisistaan erilleen ettei erehtymisen vaaraa olisi. Lisäksi molempien sisävaatteet oli nätisti viikattuina lasten sängynvierustoille. Kun herätyskelloni aamulla soi ravistelin miehen hereille. Hän yritti ensin esittää että jää vielä hetkeksi nukkumaan, mutta minä kieltäydyn vahtimasta hänen nokosiaan ja herättämään uudestaan 5 min kuluttua. Olihan sovittu että nyt oli minun vuoroni jäädä nukkumaan vähän extraa.

Mies löntystää kylppäriin jättäen makuuhuoneen oven auki. Hetken päästä palaa ja laittaa valot päälle. Jää pukeutumaan siihen viereeni, röhisee ja kakoo. Istuskelee vuoteella. Lopulta on valmis ja sammuttaa valot sekä sulkee oven mennessään kun pyydän. Menee vain pieni hetki kun kuulen miehen jo korottavan ääntään kuopukselle. Minuuttia myöhemmin seinät tärisevät kun mies räyhää ja huutaa, uhkailee erilaisin rangaistuksin. Sitten kuuluu surkea parku, kun mies pukee pienen väkisin.

Joukko siirtyy eteiseen. Kuuluu jotain neuvottelua. Sitten mies huutaa oven läpi kysyäkseen mikä on kuopuksen haalari. Vastaa haalarin värit. Hetken kuluttua mies on makuuhuoneen ovella ja kysyy samaa uudelleen. Vastaan kuten edellisellä kerralla ja korostan että lattialla ei ole muita haalereita. Menee jonkin aikaa ja sitten mies on taas ovella kysymässä haalarin väriä. Sanon että edelleen se on tämän värinen ja kysyn mikä on vialla, miksi vastaukseni ei kelpaa. No, koska kuopus väittää että lattialla oleva haalari ei ole hänen! Lopulta he pääsevät matkaan. Ja kun lapset on toimitettu päiväkotiin tulee mies heti makuuhuoneeseen tinkaamaan seksiä, "kun minä sain kerran nukkuakkin pidempään"...


Jos minä häiritsen miehen aamu-unia (tai päikkäreitä, tai iltanoksia) niin helvetti on irti välittömästi. Siksi laitan vaatteeni jo illalla valmiiksi kypyhuoneeseen ja aamulla vain hipsin hiljaa pois. Unesta on kehittynyt minulle suurin himon kohde, niin harvinaista keskeytymätön lepo on. Jos saisin valita viikon Pariisinloman ja vuorokauden loman kotona väliltä, niin ottaisin enempää miettimättä vuorokauden yksin kotona. Nukkuisin kerrankin ihan rauhassa.