Kävin juttelemassa mielenterveyspuolen lääkärin kanssa. Tein siellä testin, jonka tarkoituksena on kartoittaa mielen tilaa ja ilmeisesti sainkin aikamoisen pistemäärän. Jälleen kerran kävimme läpi elämäntilannettani, suhdettani mieheen, vaihtoehtojani jne. Ja jälleen kerran viesti oli aika selvä: aikamoiseen solmuun olen itseni vääntänyt, etenkin kun nykyisessä tilanteessani olen sosiaaliturvan ulkopuolella, eli työttömäksi joutuessani en ole oikeutettu mihinkään tukiin.

Lääkäri kummasteli sitä samaa mitä aikaisemmin terapeutti ja sairaanhoitajakin ovat sanoneet: ettei tilanteeni ole normaali ja ihmettelevät mistä olen kerännyt voimia tähän asti. En sitten tiedä onko tuo sellainen toteamus, joka sanotaan kaikille ongelmiensa keskellä pyöriville kannustukseksi. Sillä edelleen olen epävarma siitä, olenko vain paisutellut koko jutusta mielessäni kärpäsestä härkäsen.

Olen aikaisemmin ennakkoluuloisesti suhtautunut varauksella kaikkeen lääkitykseen, mutta päätin kuitenkin aloittaa tarjotun depressiolääkkeen. Juuri nyt tuntuu siltä, että kaikki apu on tarpeen. En vain saa ajatuksia selviksi päässäni. Eikä ole kiva purskahtaa itkuun yllättäen ilman näkyvää syytä.


Radiossa soi Little Jackien hitti. Sanoituksesta jäi lause pyörimään mieleeni:
"There is only one me in the galaxy. I am an endagered species."

Kukaan muu tuskin perustaa "Pelastakaa Jessamine!" -yhdistystä. Minun pitää itse huolehtia itsestäni, muuten maailman ainoa uniikki Jessamine kuihtuu pois.