Meillä on isomman kokoluokan juhlat tulossa kuukauden päästä. Kutsuttuja kavereita sekä entisiä ja nykyisiä työtuttavia on suunnilleen 50 henkeä. Sinne asti ajattelin sinnitellä.

Minulla on häiritsevä tapa suunnitella kaikki etukäteen ja asettaa itselleni aikarajoja. Ja niin teen nytkin. Minun aikarajani on tuo juhlien jälkeinen päivä. Siihen mennessä teen ainakin jonkinasteisen päätöksen siitä lähdenkö, vai lopetanko lähtemisen pähkäämisen.

Tällävälin käyn terapiassa ja pyrin jatkamaan keskusteluja vakavassa hengessä miehen kanssa. Neljä viikkoa on toki mitätön aika odottaa toiselta muutosta asenteessa (enkä oikeastaan enää sellaiseen uskokkaan). Mutta elättelen edelleen toivoa että saisin jonkinlaisen yhteyden miehen ajatusmaailmaan. Ja Hän minun.