Mies on alkanut vihdoin tosissaan kiinnostua muuttuneesta tilanteesta.
Kun kalenteriin ilmeistyi jo kolmas tapaaminen perheterapeutin kanssa, niin alkoi tulemaan kysymyksiä: “Mistä te siellä puhutte? Puhutteko minusta? Mitä se sulle sanoo?”

Selvästi ensimmäinen tunne miehelle on tästä ollut, että käyn haukkumassa häntä vieraalle ihmiselle. Näinhän ei tietysti ole, koska terapiassa puhumme minusta ja minun tunteistani. Luonnollisesti mies on aiheena mukana keskustelussa, mutta pääpaino on minun kokemuksissani.
Yritin saada miestä edes harkitsemaan mukaantuloa, mutta hän on ainakin vielä niin pahasti vastahangassa, etten usko hänen suostuvan.

Mutta nyt vihdoin sain jonkinlaisen keskusteluyhteyden auki miehen kanssa. Laitoin lapsille leffoja pyörimään ja saimme puhua kaikessa rauhassa. Yhteensä aikaa kului tuntikausia ja välillä olimme vain ihan hiljaa. Puhuimme myös paljon siitä, miksi mies toimii niinkuin toimii ja mitkä ovat hänen vaikuttimensa. Sinänsä en tullut tästä hullua hurkaammaksi, kun vastaus oli mieheltä “en tiedä, en osaa itsekkään sanoa, kun vaan tuntuu siltä”.

Mies on ollut vakuuttunut että “pihtaan” kiusallani. Jälleen kerran (ties kuinka monennen) kävin läpi miltä pakotettu seksi minusta tuntuu ja miksi siihen suostun ja miksi kieltäydyn. Ei tuntunut menevän läpi. Lopulta kysyin mieheltä, miksi ihmeessä hän kuvittelee että haluan tehdä kiusaa kun en suostu seksiin aina useita kertoja päivässä? Että mitä minä siitä kieltäytymisestä saan jos kerran kieltäydyn vain saadakseni hänet pahalle mielelle? Ja kuinka usein ja pitkään mies on tätä pohtinut?
En yllättynyt vastauksesta: Ei mies ole asiaa ajatellut yhtään sen enemmän. Mies sen sijaan näytti hämmentyneeltä kun kerroin viettäväni unettomia öitä asiaa pohtien.

Ja oli muutakin. Esimerkiksi niistä kotitöistä. Selitin, että tunnen loukkaavana, kun kaikki työt jätetään minun harteilleni. Ongelmani ei niinkään ole töiden tekeminen vaan se, että tuntuu ettei mies välitä minusta kun ei kanna omaa osuuttaan. Ja jättää tekemättä sopimamme asiat. Mies myöntää että on laiska ja siksi laiminlyö kotityöt. Mutta sitten jälleen hän yllättäen väitti, että ei halua tehdä niitä koska jos hän niihin koskisi, niin minä sysäisin kaikki kotityöt hänen niskoilleen. Ja tätä minä en voi kertakaikkiaan käsittää: Miksi mies kuvittelee ettei toista voi tulla puolitiehen vastaan? Että mitään ei voi tehdä ilman että luopuu oikeuksistaan ikuisesti? Huomionosoitus toiselle on sama kuin avoimen valtakirjan antaminen?

Kerroin miehelle moneen kertaan, esimerkein ja sanavalintoja tarkkaan miettien, miten paha olo minulla on, miten mielestäni tähän ollaan jouduttu ja mitkä asiat minua hiertävät. Lopulta kun mies taas aloitti kyselemään, että mitä aion asialle tehdä, tein erittäin selväksi että minun vaihtoehtoni ovat suoraan riippuvaisia siitä mitä mies aikoo asialle tehdä. Ja sitten mies kysyy: “No, mikä sinulla sitten on vialla?” Olin erittäin hämmästynyt tästä kysymyksestä. Mies ei todellakaan kyennyt kaiken puhumisen jälkeen näkemään, mikä on vialla. Ja kysyin mieheltä, että mitä hän on kuullut? Mitä hänen mielestänsä minä olen kertonut? Mikä on hänen näkemyksensä?

Tähän mies kykeni jokseenkin vastaamaa. Hänen pitäisi puhua minulle ystävällisemmin ja tehdä jotain kotitöitä. Minä yritin korostaa, että hänen tulisi kaikkinensa kohdella minua suuremmalla arvostuksella ja tähän nivoutuvat myös kotityöt. Miehen mielestä näitä asioita ei voinut sekoittaa keskenään.

Jälkeenpäin olin toki helpottunut, että vihdoin pystyin todella keskustelemaan miehen kanssa. Mutta samalla hyvin surullinen siitä, miten mahdoton tilanne on. Me olemme eri planeetoilta. Mies kuulee sanani mutta hänen näkemyksensä siitä miten ihmissuhteet toimivat kääntävät viestini irvokkaaksi.

En tiedä voimmeko ikinä ymmärtää toisiamme.