BB Nino sanoo, että hän on elämänsä aikana ehtinyt kokea yhtä jos toista, rankkoja asioita. Kyseessä on 30v homomies: No varmasti! 

Mielessä alkaa virtaamaan ajatuksia koulukiusatusta nuorukaisesta, henkisestä tuskasta ennen kaapistatuloa, ystävien asennoitumisesta, ennakkoluuloista jne. Kyllä tuohon ikään jo tavallisinkin tallustaja ehtii kokea kaikenlaista.

Mutta sitten tarina jatkuu: “Tämä BB slummissa asuminen on pahinta mitä olen joutunut kokemaan, ikinä!”
Siis mitä? En usko korviani. Tässä vaiheessa slummilaiset ovat joutuneet ensin valvomaan yhden yön tihkusateessa johtoja napsien, sitten elämään vajaan vuorokauden ilman lämmintä suihkua ja sisävessaa. Konflikteja toki on ollut, mutta jokainen on voinut omalta osaltaan päättää alkaako väittelemään toisen väsyneen ihmisen kanssa vai ei...

 

Tämäkö on pahinta mitä ko. henkilö on joutunut kokemaan, ikinä?

Jos saisin vapaasti valita, viettäisin ilomielin vaikka ne kokonaiset kolme kuukautta takapihalla. En pyytäisi päästä sisälle edes nukkumaan. Ulkohuussi, juokseva vesi kylmästä letkusta = ei mitään ongelmaa. Heitetään mukaan vielä muutama vastakkaisella maailmankuvalla varustettu kovaääninen kanssa-asukas, enkä silti valittaisi.
JOS siis saisin tällä kuitattua nykyisen tilanteeni.

Mitä tahansa kiusaa kestää, jos sen kesto on ennalta tiedossa. Olisi helppo asennoitua elämään päivä kerrallaan jos tuskallisten päivien määrä olisi tunnettu ja kokoajan vähenevä.

Onko siis ongelmani nykyinen tilanteeni vai sen epävarmuus? En enää sinisilmäisesti usko, että mies muuttuisi, mutta kiusaamisen rankkuutta ja taajuutta en osaa ennustaa. En tiedä onko tilanne pysyvä, helpottumaan päin vai ehkä entisestään pahenemassa. En tiedä mistä päin tuulee ennenkuin kohtaan miehen katseen.

Jos viikkotasolla tilanne pysyisi vakiona, olisi hiukan helpompaa vertailla suhteen etuja ja haittoja omaan sietokykyyn. Mutta radikaalin päätöksen tekeminen tuntuu mahdottomalta niin kauan kuin takaraivossa on ajatus siitä, että tilanne saattaisi helpottaa ajan myötä. Ehkä sitten kun miehellä on vähemmän stressiä, tai kun lapset ovat isompia.

 

Jokainen meistä katsoo maailmaa henkilökohtaisesta pienestä ikkunastaan. Kokemuksemme muokkaavat maailmankatsomustamme. Mitä absurdimmaksi oma maailma muuttuu, sitä vaikeammaksi asioiden suhteuttaminen käy.

Kumpi on pahempi? Elää epätietoisuudessa vai tehdä päätös joka saattaa osoittautua pahaksi virheeksi myöhemmin? 

 

Ehkäpä minulla on vain taipumus sotkea asiani jotta voin elää omassa pienessä helvetissäni. Kuka sanoo, etten onnistu sellaista luomaan ympärilleni uudestaan, vaikka päsisinkin eroon miehestä.