Lopetin blogin kirjoittamisen tilanteessa, jossa olin jo päättänyt lopettaa suhteen. Mies onnistui taivuttelemaan minut odottamaan seuraavaan terapiaistuntoon saakka, sitten seuraavaan ja vielä viikko kerrallaan eteenpäin.


Ja asiat muuttuivat muutenkin - pikkuhiljaa. Mies huomioi, halaili, kertoi rakastavansa. Osallistui kotitöihin (marginaalisesti, mutta kuitenkin yritti) ja ennenkaikkea, antoi minun nukkua. Ja kyllä minä nukuinkin. Monta päivää putkeen - ihan kuin en olisi saanut nukkua vuosiin. (Mikä toisaalta pitää paikkansa).

Terapiassa mies ei edelleenkään osannut antaa selitystä aikaisemmille tapahtumille. Käsittelimme paljon minun käytökseni muutoksia ja niiden motiiveja. Siitä miten olimme lapsuudenkodeissamme ja muissa ihmissuhteissa tottuneet reagoimaan. Tuntui että mies ymmärsi. Minun oli helpompi hengittää.

Pikkuhiljaa terapiaistunnot kuitenkin alkoivat toistaa itseään, eikä tuntunut että niistä olisi saanut enää uutta irti. Siispä lopetimme terapiassa käynnin.

Jokapäiväinen elämä oli helpompaa, puuhattiin yhdessä perheenä ja oli ihan kiva olla. En pystynyt käymään blogissani, koska koko ajatus ahdisti suunnattomasti ja halusin “aloittaa puhtaalta pöydältä”.

Toki välillä tuli niitä hetkiä, ettei mies kyennyt kontrolloimaan itseään ja vanhat tavat pulpahtivat taas pintaan. Mutta nyt purkaukset eivät enää kestäneet päiviä ja niitä seurasi anteeksipyyntö.

 

 

Miksi siis olen taas täällä?
Jotkut teistä sanoivat että mieheni on narsisti ja sellaisena hän pysyykin. Näin minäkin välillä ajattelin, mutta sitten uskoin näkeväni miehessä kuitenkin myötätuntoa ja aidon halun muuttua. Ja voi kuinka toivon, että voisin sanoa olleeni oikeassa. Kuinka haluaisinkaan näyttää pitkää nenää skeptisimmille lukijoille.


Pienet piikit, uhkaava ilmapiiri, raivokohtaukset absurdeista asioista. Kiristäminen. Nämä ovat palanneet. Mutta nyt miehellä on uudet aseet. Terapiassa käytiin pajon läpi erilaisia toimintamalleja. Erittäin älykäs ihminen pystyy helposti maipuloimaan toisia. Kääntämään asiat niin, että väittely tällaisen ihmisen kanssa on kuin liukkaan saippuapalan käsittely. Älykäs ihminen pystyy yhtä sanaa muuttamalla kääntämään asian päälaelleen. Terapiassa oppimiaan malleja käyttäen älykäs ihminen pystyy tekemään itsestään lampaan ja toisesta suden. Erittäin puolustuskyvyttömän suden.
Mies on poikkeuksellisen älykäs.

 

 

Tuntuu että sekoan. Kaikki intiaanit eivät ole enää kanootissa ja osa taisi jo hukkua.