Viimepäivinä mies on ollut hellä ja huomioiva. Kuulostaako kivalta? Ei se ole...

Olen henkisesti niin kaukana, toisessa universumissa. Miehen halaus ja suukko poskelle tuntuu ikävältä tungettelulta. Räntäsaateessa ja mutaisella mökkitiellä rähjääntyneet tunteet on liian monta kertaa lingottu koneessa puhtaaksi ja kuivatettu narulla. Niiden värit ovat haalistuneet ja punos on enää haperoa verkkoa.

Joskus mietin, saisiko niitä enää kuntoon. Varovaisella paikkaamisella ja hellällä huolella. Pienin askelin pakottamatta.

 

Mutta miehen tapa hoitaa suhdettamme on on/off. Nolla tai sata. 

 

Miehellä oli vaihteeksi huono päivä ja sain taas kuulla kunniani mitättömistä asioista. En suostunut kuuntelemaan haukkuja vaan osoitin selvästi loukkaantuneeni. Sama toistui päivän mittaan useaan kertaan, mutten antanut periksi. Sitten mies yllättäen nöyrtyi ja pyysi anteeksi käytöstään. Kuulemma oli pinna kireänä kun lapset olivat kinanneet (keskenään) ja uhmanneet (minua). 

 

Annoin toki miehen kiukunpuuskan anteeksi ja pyysin että yrittäisi hillitä itseään. Minun hyvä tuuleni oli kuitenkin tiessään. Se että mies älysi pyytää anteeksi oli tietysti hieno asia ja rauhoitti illan painostavalta riidan rintamalta. Mutta minun toinen poskeni ei käänny hetkessä. Anteeksipyyntö ei saa sanottua sanomattomaksi. Loukatut tunteeni eivät koe ihmeparantumista. Mies olisi kuitenkin mielestään ansainnut sovintoseksiä, mitäpä muutakaan. Minä en halunnut edes samaan huoneeseen.

 

Mies äksyilee ja minä ärsyynnyn. Kun tilanne on taas normaali, minä pidän asenteeni neutraalina, mutten pysty vastaamaan hellyydenosoituksiin. Miehellä on vain kaksi tapaa toimia: jatkuva kiehnääminen tai vihoittelu. Itse en kykene siirtymään tunnetilasta toiseen sata lasissa. Välissä pitäisi olla neutraalivyöhyke, asiallinen käytös. Mutta jos en ole hellä ja hunajainen, miehen mielestä olen suuttunut ja hän vastaa samalla mitalla. Ja silloin noidankehä on valmis.

 

Tai sitten minä näyttelen. Vastaan halaukseen, tulen pyydettäessä kainaloon, suutelen ja suostun seksiin. Yritän pitää pään tyhjänä kaikista ajatuksista, keskittyä tilanteeseen, kokea ruumiista irtautumisen. Mutta pieni minuus kirkuu kauhusta tajunnan viimeisessä sopukassa, siellä minne tahdonvoima ei ulotu.

Väistä ja pakoilen, mutta mies löytää minut. Tulee viereen ja vaatii huomiota - hyvässä tai pahassa.