On niin vaikea ymmärtää miestä. Hän ei halua eroa, itkee ja katuu, pyytää uutta mahdollisuutta. Olen selittänyt useaan otteeseen ja perustellen mikä kengässäni hiertää. Nämä ovat ne tärkeimmät asiat:

- En saa olla oma itseni. Minun pitää jatkuvasti tarkkailla mitä suustani tulee ulos etten vain sano jotain asiaa väärin sanoin, tulkinnanvaraisella sävyllä tai liian kovalla äänellä.

- En haua että minua “kasvatetaan”. Että minun pitää perustella ja pyytää anteeksi sekä  tehdä toimintasuunnitelmia sellaisten asioiden välttämiseksi, jotka itse koen pikkuasioiksi.
- En halua että tekemisiäni muutenkaan kontrolloidaan. Haluan viettää normaalia perhe-elämää ilman että tarvitsee kohtuuttomasti analysoidan arjen pikkuasioita.

- En halua että minua painostetaan sellaisiin asioisin mitkä eivät tunnu minusta hyviltä.

- Erityisesti en halua että minua painostetaan seksiin.

- En halua olla täysin toisen tunteiden armoilla. Jokaisella on huonot päivänsä, mutta se ei oikeuta sikamaista käytöstä toista kohtaan.

 

Mies sanoo, että ei haluaisi erota nyt, kun asiat ovat luistaneet oikeaan suuntaan. Arki ei ole enää pelkkää painajaista ja mies on kehittynyt tunteidensa hallinnassa. Hän pahoittelee tapaansa reagoida asioihin ja sitä miten on minulle puhunut. Anelee uutta mahdollisuutta.

 

Minä en voi käsittää että tämänkin keskustelun jälkeen seuraavan päivän saldo näyttää tällaiselta:

1. 

Minä kirjoitan töihin liittyvää sähköpostia samalla kun mies pukee vaatteita päällensä.
Mies: “Multa on sukat lopussa.”
Jessamine: “Oota hetki, mä tuun ihan just kattoo. Lähetän vaan tän mailin.”

M: “Mä tartten oikeestaan kahdet sukat, kun laitan ton kassiin valmiiksi.”
J: “Joo, kohta.”

M: “Ainiin, voisit laittaa kalsareita kans laatikkoon.”
J: “Mmm...”

 

M: “Mitä ihmeen mmm... Mitä sä tolla tarkoiti?”

J: “En mitään. Nyt oon valmis.”

 

M: “Miksi sä sanoit mmm?”

J: “Kuittasin että kuulin mitä sanoit. Keskityin mailin lähettämiseen.”

 

M: “No mikset voinut sanoa vaikka Joo?”

J: “Kun nyt satuin sanomaan mmm, mitä väliä sillä on?”

 

M: “Mä en nyt taas tiedä miten mun pitäisi tulkita toi.”

J: “No ei sitä tarvitse tulkita mitenkään. Tässä on sun sukat.”

M: “Vittuiletko sä mulle? Mun mielestä sä olisit ihan hyvin voinut sanoa Joo...”

 

 

2.
Tulen kotiin kuopuksen kanssa. Esikoinen lukee pöydän ääressä akkaria ja mies on sulkeutunut makkariin kuunnellen täysillä musiikkia. Arvelen mielessäni että mököttää vielä väärää sanalavintaani aamulla. Musiikki soi niin kovaa, että kuopus hakee kaapista kuulosuojaimet... Jonkinajan päästä mies tulee huoneesta.

M: “Sulle tuli kirje.”

J: “Ai, hait postin. Kiitos.”

 

M: “Miten niin hain? Enkö olisi saanut hakea?”

J: “Tottakai sait, mutta luulin ettei tänään tullut postia kun laatikko oli tyhjä. En tiennyt että olit hakenut.”

 

M: “Niin, sä siis kuvittelet etten saa persettäni ylös penkistä ja postia haettua itse laatikosta?”
J: “En noin sanonut. Yllätyin vain kun yleensä posti tulee napattua samalla kun tulee kotiin.”

 

M: “Mutta sä ihmettelit sitä että miksi minä olin hakenut postin. Enkö muka olisi saanut sitä ottaa?”

J: “Älä nyt jaksa. Mä nyt vain satuin sanomaan noin.”

 

M: “Taas sä vittuilet ...”

 

 

3.
Mies lähtee viemään esikoista harrastukseen. Kun ovat molemmat pukeissa mies jää oven eteen seisomaan käsi kahvalla ja tuijottaa minua. Pitkään. Nostan katseeni lehdestä. Nopeasti kertaan mitä olisin voinut unohtaa, mutten keksi mitään syytä ja kysyn:

J: “Niin?”
M: “Mitä sä tuijotat?”

J: “Ai minä? Luulin että haluat jotain kun jäit siihen katsomaan.”

M: “Mut miksi sun piti noin mulkaista?”

 

J: “En mä mitään mulkaissut.”

M: “Kyl säkin voit tän viedä jos pitää alkaa mulkoilemaan.”

 

J: “En mä lähde. On sun vuorosi mennä.”
Mies murahtaa ja poistuu esikoisen kanssa.

 

 

4.
Meille on tulossa illalla vieraita. Tuttuja, jotka eivät vaadi mitään etukäteissuunnittelua. Olen upputunut tekemiseeni kuopuksen kanssa enkä huomaa ajan kulua. Mies tulee esikoisen kanssa kotiin ja kysyy:

M: “Tarviiks tehdä jotain? Vieraat tulee kohta.”

J: “Ei mun käsittääkseni. Oi, kello onkin jo noin paljon. Moneltako ne olikaan tulossa?”

 

M: “No kyllä se aika sunkin kalenterissa on ollut kokoajan.”

J: “Joo, niin on. Mut en huomannut ajankulua.”

M: “Pitäiskö sun mennä jonnekkin kalenterinluku kurssille? Tai voisit opetella kellon ainakin.”

 

J: “Hei kyllä mä sen ajan olen kalenterista katsonut, mutta satuinpa nyt kysymään.”
M: “Mun on näköjään ihan turha merkata enää mitään kalenteriin kun sä olet täysin kykenemätön siitä mitään katsomaan...”

 

5.
Vieraat lähtevät, kello on puoliyö, huomenna on työpäivä. Mies kysyy: “Saaks seksii? Miksei? Koska ajattelit että vois saada? Olitko pitkään ajatellut pihdata?...”

 

 

Pikkujuttuja, mutta silti teräviä jyväsiä, jotka hiertävät päkiän ihon rikki. 

 

Ja joo, ymmärrän kyllä että miehellä on paha mieli kun aion hänen maailmansa särkeä. Silti loukkaa, ettei mies käytännössä edes vähääkään voi itseään hillitä vaikka odottaa minulta panostusta suhteen korjaamiseen.

Edes yhtä päivää...