Kirje käräjäoikeudelle on valmiina printattuna allekirjoituksia odottamassa. Menin lupaamaan, että haetaan eroa yhdessä. Mies vaan ei pysty allekirjoittamaan ennenkuin on lukenut kirjeen vielä kertaalleen ja juuri nyt on niin huono olo, tai kädet tärisee, tai sydän läpättää, tai päätä särkee....

 

No, huomenna kirje lähtee sitten yhden allekirjoituksen versiona jos toinen ei onnistu.

 

Olen myös luopunut ja joustanut lähes kaikesta, jotta vain saataisiin tämä asia eteenpäin. En missään tapauksessa halua rasitteekseni vuosia kestävää oikeustaistelua. Siitä en selviäisi. On helpompi luopua oikeudesta avio-osuuteen.

 

Tiedän jo mitä ajattelette: Älä ole tyhmä! Ei saa antaa periksi! Mitään ei pidä allekirjoittaa mitä saattaa myöhemmin katua!

Mutta raha on miehelle hyvin tärkeää, minulle ei niinkään. Oikeastaan tämä on minulle vaihtokauppa, pieni omaisuus mielenrauhaa vastaan. Riittää että minulle jää tarpeeksi uuden asunnon hankintaan, lasten vuoksi. Pärjäisin vähemmälläkin.

 

 

Eräs tuttava kysyi, että olenko tosiaan nyt miettinyt tämän asian riittävän perusteellisesti. Ettei vaan ole kysymys oikusta ja kadun eroa myöhemmin. Ja olenko ajatellut mitä tämä tekee lasten elämälle?

 

Niin, en tiedä. Mutta mistäpä sen oikean vastauksen saisi. Tämä on nyt päätökseni. Muuta en osaa sanoa.

 

Sanattomaksi jättää myös miehen perustelut avioliiton jatkamiselle: Huonokin liitto on parempi kuin että olisi yksin. 

Miehen mielestä riittävä syy ylipäätään suhteen solmimiseen on se, ettei tarvitse olla yksin.

 

 

Voi kunpa saisin jo olla yksin...