Jo on taas muuttunut ääni kellossa. Mies on kuin unelma. Puhuu rauhallisesti ja huomioi pikkuasioissa. Voi kun kaikki on niin mukavaa...

 

Kysyin mieheltä, mitä hän haluaa meidän suhteeltamme, millaisia odotuksia hänellä on tulevaisuudelle. Mies kertoi että haluaisi lapsista kasvavan tasapainoisia ja toimeentulevia aikuisia ja että sitä mukaan kun kasvavat, voidaan yhdessä harrastaa ja matkustella. Myöhemmin nautitaan elämästä kahdestaan ja matkustellaan, ehkä asutaan pidempiäkin aikoja ulkomailla. Hyvää elämää.

 

Minä kerroin oman visioni, joka on näyttänyt nyt tältä: Harrastetaan perheenä mitä mies haluaa, syödään niitä ruokia mitä mies haluaa, matkustetaan kohteisiin mihin mies haluaa.

 

Mies nielaisi ja sanoi sitten ettei sen niin tarvitse olla. Että kerron hänelle vain mihin haluan mennä ja mennään sitten sinne. Sanoin, että viimeksi pari viikkoa sitten mies tyrmäsi matkaehdotukseni yhdellä sanalla. Mies ei muista koko keskustelua. Arvelen syynä olevan sem, ettei mies innostunut ajatuksestani ja ohitti sen olan kohautuksella. Minun toiveeni ei ollut riittävä tärkeä edes muistiinpantavaksi.

 

Nyt mies lähettelee minulle lentolipputarjouksia ja kehoittaa valitsemaan ihan mitä haluan...

 

 

Tuntuu että saisin tosiaan kuun taivaalta jos pyytäisin. 

 

Mutta minä en halua. En halua mieheltä enää mitään. En jaksa. En tahdo. Ei ei ei...

 

Tuntuu julmalta torjua kun toinen tosissaan yrittää. Olen antanut uuden mahdollisuuden jo niin monta kertaa että lasken jo päiviä siihen, kun tämä “uusi asenne” taas unohtuu.

 

Mutta entä jos tällä kertaa mies tosiaan on motivoitunut muuttumaan. Jospa hän aidosti on ymmärtänyt mikä on hänelle tärkeää ja on valmis panostamaan suhteeseemme. Luopumaan itsekkyydestä ja antamaan pyyteetöntä rakkautta? Hän väittää tunnistavansa nyt itsessään vahingolliset piirteet ja haluavansa niistä eroon. 


Mutta minä olen kuin pahin piru, peto. Ei minua enää kiinnosta. En halua antaa enää mahdollisuutta. Vaikka tietäisin että tässä se nyt on, muutos jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Ei enää kiinnosta. En halua edes yrittää.

 


Onko tämä sallittua? Lyödä hanskat tiskiin kesken kierroksen?

 

Minä haluaisin vain olla. Antaa periksi ja aloittaa uusi luku elämässä. En tunne rakkautta miestä kohtaan ja olen sen hänelle myöntänytkin. Siitä huolimatta mies haluaa jatkaa. Minä en. En edes lasten vuoksi. 

 

Itsekästä. Pahaa. Julmaa. Tämä tunne on niin väärin.

 

Silti... en vain halua. No reason.