Ihan ensiksi, pyydän anteeksi kaikkia kirotusvihreitä ja ajatusoksennuksia. Tapani vastaisesti kirjoitan tämän tekstin suoraan vuodatuksen editoriin, enkä edes aio käydä sitä läpi.

Postaukseni aihe on tilanteeni päivitys - ihan vaan siltä varalta että teistä rakkaista joku vielä pitää bloginrankaani edelleen listallaan.

Eli tällä sitten mennään:
Onnistuin löytämään sopivan asunnon ja muutin pois yhteisestä kodista. Oma koti tuntui heti hyvältä ja tiesin tehneeni oikean ratkaisun. Joskus exä saa minut itkemään yhdellä lauseella, joskus se vaati häneltä pidemmän yrityksen. Jokatapauksessa kuvio on tullut minulle pikkuhiljaa tutuksi - ensin tyyntä ja sitten yllätysisku suoraan lapojen väliin.

Pikkuhiljaa aloin turtumaan ja kyllästymäänkin tähän. Kaikkeen kiristämiseen ja vittuiluun. Päivä päivältä exän alistava ote on päässyt lipsumaan ja pelkään seuraamuksia vähemmän ja vähemmän. 

Lapset ovat voineet silminnähden paremmin, vaikkakin olen pitänyt isiviikoista kiinni. Exä tosin yrittää työntää lapsia minulle ja heittää marttyyri-isän repliikkejä siitä, kuinka vaimo otti eron kuin salama kirkkaalta taivaalta ja ryösti lapset. Silloin pitää muistuttaa tätä esimerkillistä kasvattajaa siitä, että joka kerta kun pojat ovat isällään, ei mene kahta päivää ennenkuin exä pyytää minua hakemaan jälkikasvuaan, kun häiritsevät liikaa.
Lasten asioissa olemme kuitenkin olleet kokoajan puheväleissä ja exä ei ole päässyt kokonaan luistamaan omista viikoistaan, ainoastaan yksittäisistä päivistä.

Itse lopetin terapian ja pää-lääkkeet jo samantien kun muutin pois. Syksy meni kuin pilvessä ja pudotus oli samassa mittakaavassa. Nyt olen taas mielialalääkityksellä ja voin varsin hyvin. Uusi sydänystävä pitää minusta huolta ja minä hänestä, seurustelusuhteesta en edes haaveile. (enemmänkin näen painajaisia).

Elämässä ovat siis palikat kohdallaan ja tuntuu että suunta on ylöspäin. Toisaalta olen päättänyt olla itselleni armollinen ja annan haavojen parantua enkä vaadi itseltäni sitä täydellistä suoriutumista jota avioiitossa olin tottunut elämään.


Kaikella Rakkaudella toivon, että joku teistä vastaavien asioiden kanssa painivista löytää apua näistä raapustuksistani.

Onnellisesti eronnut,

- Jessamine