Ihana loma. Miehellä loma töistä ja perheestä, minulla loma miehestä. Omat ajatukset, omat aikataulut. Ei kiirettä, ei pakkoa. Ei ketään arvostelemassa.

Viikon jälkeen koittaa arki joka lyö kasvoille jo heti lentokentällä. On kireä olo, en tunne kaipuuta enkä ikävää. Ensin viedään tuttava kotiinsa ja kun heiheit on sanottu se alkaa.

Mies: “Mitä sä teet? Aja eteenpäin!!!”
Jessamine: “Miksi? Mä ajattelin kääntää ja ajaa samaa reittiä kun tultiin”
Mies: “Sä jäät pohjasta kiinni! Aja nyt vaan eteenpäin kun mä sanon.”

Ajan eteenpäin miehen haluama reittiä, mutta kommentoin silti:
“En olisi jäänyt kiinni, ei tässä ole edes pehmeää lunta. Kyllä sen ratissa ollessaan aistii miltä tie tuntuu. Yhtään kertaa en ole jäänyt kiinni koko viikkona lumentulosta huolimatta vaikka et ole ollut vieressä neuvomassa. Antaisit nyt mun vaan ajaa rauhassa.”

Kello on yli puolen yön enkä tykkää ajaa niin myöhään. Väsymys haittaa keskittymistäni niin, että en voi olla sitä itsekään huomaamatta. Ajan moottoritielle ja rampissa näen nopeusrajoitusmerkin, 100km/h. Seuraavasta rampista vierelle kiihdyttää TAXI ja keskityn tarkasti väistämään vasemmalle kaistalle. Sitten edessä on toinen henkilöauto, joka vaihtaa kaistaa edestakaisin edessäni.

Mies työntää päänsä melkein tuulilasiin kiinni ja pälyilee sivuille. Kysyn mikä on vialla. “Katson vain tuleeko poliiseja kun sä ajat huomattavaa ylinopeutta”.

GPS näyttää nopeudeksi 97/100
Jessamine: “Tässähän on satasen nopeus.”
Mies: “Eikä oo kuin 80!”
Jessamine: “Viimenen kyltti minkä näin oli 100.”
Mies: “Ei oo yhtään satasen kylttiä ollut, tässä on 80”.

Hidastan nopeuttani ja myönnän etten ole huomannut toisia kylttejä, koska keskityin muuhun liikenteeseen. “Mutta toivoisin silti että sanoisit suoraan että missasin kyltin, sen sijaan että alat teatraalisesti pälyilemään poliiseja.” 

Mies: “No en mä voinut tietää miksi sä halusit ajaa ylinopeutta.”
Jessamine: “Kyllä tiedät hyvin, etten normaalisti aja ylinopeutta enkä koko matkan aikana ole sitä tarkoituksellisesti tehnyt. Viimeisin rajoitus minkä näin oli 100. Se kyltti oli rampissa.”
Mies: “No voi olla että oli.”

Edetään pienemmille teille ja taas kuuluu vierestä: “Älä aja tohon sä jäät kiinni!”
Jessmine: “En mä ole mihinkään kiinni jäämässä. Anna mun ajaa rauhassa.”

Mies: “Miksi sä olet tuollainen äksy. Onko sulla joku ongelma?”
Jessamine: “Ei ole mitään ongelmaa. Olen väsynyt enkä jaksa kuunnella neuvomista kun ajan. Kyllä mä tiedän milloin on vaara jäädä kiinni ja milloin ei.”

Aamulla kun herätään kerron heti miehelle, että minulta jäi yksi pieni projekti kesken hänen työhuoneensa lattialle ja että kerään sen kyllä pois ilman että siitä tarvitsee erikseen huomauttaa. Vähän myöhemmin menen keräämään jättämäni tavarat pois ja mies tulee perässäni huoneeseen.

Mies: “Meinaaks jättää ton kansion tuohon lojumaan?”
Jessamine: “En ole jättämässä. Mähän kerään näitä parhaillaan niin kuin näet.” 

Mies: “En voinut tietää että aiotko ton jättää.”
Jessamine: “Hyvin tiedät etten mitään uskaltaisi sun huoneen lattialle jättää.”
Mies: “Miksi sun pitää sanoa noin, onko sulla joku ongelma?”
Jessamine: “Siis miten?”
Mies: “Oikein korostit ettet uskalla. Yritätkö haastaa riitaa tai jotain?” 

Jessamine: “Sanoin niinkuin asia on. En uskaltaisi mitään tähän jättää. Hyvin tiedät.”

 

Taas minua opastetaan. Jokaisessa lauseessa tuntuu olevan pieni alisteinen sävy tai sitten se on vain päässäni. Minua on kehoitettu olemaan alistumatta. Olematta myötäilevä, mutta mieheni näkee tämän heti kapinointina. “Miksi sä olet tollanen? Miksi olet äksy? Miksi sä oot tyly? Miksi päätit sanoa juuri tuolla sanalla” En halua selitellä, joten sanon etten pidä siitä sävystä millä minulle puhutaan. “Miksi sä sitten haastat riitaa?”

 

 

Ja pienet tehtävänannot alkavat myös. Ei pyyntöjä, ei ikinä pyyntöjä. Ainoastaan käskyjä ja kehoituksia: “Sä voisit samalla... Haeppa... Nyt kun olet siellä... Haluisitsä laittaa mulle... Tuo... Vie...”

14h siitä kun hain miehen kentältä. Seksiä on vongattu kuutisen kertaa siitä huolimatta, että minulla on erittäin hyvä syy kieltäytyä. Mieskin sen ymmärtää ja lopulta ei ehdota enää seksiä vaan sanoo suoraan: “Voisit edes runkata mua.” Kieltäydyn siitäkin.

 

Hän aistii että kaikki ei ole “okei” mutta syy on minun kapinointini.

Mies tulee huoneeseen ja näkee kuinka kirjoitan tätä tekstiä: “Mitä sä kirjoitat noin tohkeissasi?” Mies haluaa aina tietää mitä kirjoitan ja erityisesti kenen kanssa.

 

Voi miksei mies matkusta useammin ja pidempiä aikoja?